• Facebook
  • Blogger
  • Instagram
  • Bloglovin
  • Contact

KAUKOSUHTEESSA ELÄMISESTÄ


KAUKOSUHTEESTA. Esitietona kaikille, jotka ei ehkä tiedä, tänne saapuessaan, että seurustelen norjalaisen kanssa ja asumme (kuten arvata saattaapi) eri maissa. 

Tätä kirjoittaessani tänään, ollaan asuttu kahdessa eri maassa nyt noin vuoden verran. Nopeesti laskettuna tän vuoden aikana ollaan nähty yhteensä 8 kertaa. Nyt kun kirjoitan sen ylös, nään tän luvun mustana valkoisella se tuntuu käsittämättömältä. Oon nähnyt mun poikaystävän vuoden aikana kahdeksan kertaa. Obviously, ne kerrat kun ollaan oltu samassa maassa, ollaan vietetty se n. 1-2 vko koko ajan yhdessä, erottamattomina. Vähältä tuo luku kuitenkin kuullostaa ja sitähän se on. Voisitko sä kuvitella näkeväsi parempaa puoliskoa vain kahdeksan kertaa vuodessa? Sanomattakin taitaa olla selvää, että oon suunnattoman kateellinen niille, joiden poikaystävä on ees samassa maassa niiden kanssa, puhumattakaan siitä, että olisi mahdollisuus asua yhdessä. Tietenkään tätä mun tilannetta ei helpota se, että ehdittiin asua yhdessä kuukausi Ranskassa ollessamme. Mä tiedän miltä se tuntuu herätä toisen vierestä joka aamu, ainakin sen kuukauden verran. Siitä elämästä oli arki kaukana, joten ehkei siitä voi kokonaan osviittaa ottaa, mutta takaraivossa se pieni ääni muistuttaa kuinka hyvältä voi elämä tuntua, kuinka hyvin asiat voi olla. Muistuttaa miten asioiden kuuluisi olla. En tiedä jaksaisko tätä tulevaisuuden odotusta, sitä odotusta kun taas meillä on yhteinen kotiosoite, ilman sitä, että tiedetään koska tää odotus päättyy. Limbossa odottaminen on pahinta. Miedän odotus, ainakin hetkellisesti päättyy ens vuoden alkuun kun mä muutan Norjaan, poikaystävän ja noh tietty vaihto-opintojen perässä. Kumpikohan syy on ensimmäisenä prioriteetti listalla...? Rehellisesti sanottuna, tuskin olisin lähtenyt Norjaan muuten vain opiskelemaan. Tuulettelin mielessäni, kuinka siihen on enää vain puoli vuotta aikaa. Puoli vuotta on lyhyt aika, verrattuna siihen kun tän ajatuksen ekan kerran ilmoille nostin noin vuosi sitten. Puoltoista vuotta tuntui silloin ikuisuudelta odottaa tätä tulevaisuutta. 

Ikävään ei kuole. Siinä voi riutua, velloa, oleilla, synkistellä ja itkeskellä, mutta siitä selviää. En muutenkaan ehkä oo ihminen joka ikävöisi, sanan täydessä merkityksessä. Mietin jo teininä ikävöineeni niin paljon, että en enää osaa sitä tehdä. Samat ajatukset pyörii päässä vielä nykyäänkin. Älkää kuitenkaan käsittäkö mua väärin, mulla on ikävä. Kamala, iso, sydäntäsärkevä ja kyyneleitä suihkussa valuttava ikävä, mutta se on jo osa mua. En ehkä tiiä mitä mä olisin ilman sitä, tällä hetkellä. Se on kuin vanha ystävä, jonka toivotan tervetulleeksi jokaisen näiden kahdeksan kerran välillä. Ensiksi se kuristaa kurkkua, tuntuu palana siellä kurkussa ja suolaisina kyynelinä silmäkulmissa. Se ahdistaa, ottaa omakseen ja hukuttaa allensa. Ja sitten se helpottaa, ottaa omakseen ja pitää kädestä kiinni. Ikävä nukkuu mun vieressä öisin ja on mun seurana juoksulenkeillä, bussimatkoilla ja suihkussa. Mä oon huomannut, että mulle on tärkeää tän ikävän kanssa elämisen siedetävyyden kannalta se, että mä pysyn liikkeessä, teen asioita, elän omaa elämää. Mä en voi pysäyttää mun elämää pauselle ja odottaa sitä yhdeksättä kertaa. Aika pysähtyy sillä tapaa. Mun täytyy tehdä mun asioita, tehdä omia suunnitelmia ja unelmoida omia unelmia, jotta mä selviän siitä että meidän elämät on erillään. Me eletään kahta elämää, jotka kohtaa toisensa risteyksessä vain silloin kun me tavataan lentokentällä ja ne elämät eroaa taas toisistaan kun me hyvästellään toisemme lentokentällä. Ollaan sen pienen hetken vieraita meidän toistemme elämissä, ilman että ne muuttuu kuitenkaan yhteisiksi. Ollaan vieraana toistemme elämässä, sen pienen hetken verran. Tarpeeksi pitkän hetken että melkein tuntuu että meidän elämät on yhtä, mutta kuitenkin niin pieni hetki, ettei ne koskaan sulaudu toisiinsa kokonaan. 

Osasyy tähän tietenkin on se, että meidän elämät on kahdessa eri maassa, korostaen sitä, että me ollaan kaksi eri yksikköä. Aina vieraana vieraassa maassa, aina ulkopuolisena ja uutena vieraissa paikoissa ja kiusallisina hiljaisuuksina uusien ihmisten kanssa. Ei sillä, ettemme me molemmat yritettäisi sisällyttää toisiamme omiin elämiimme. Siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Vielä. Sitten tulevaisuudessa. Turvasatamana meille toimii olla ulkomailla yhdessä. Siinä hetkessä ollaan samassa veneessä, neutraalilla maaperällä, tasavertaisina yksikköinä meidän yhteisessä elämässä, matkassa. Matkalla ei me olla vieraana toistemme elämässä, vaan meillä on se yksi hetki yhdessä kun kumpikaan ei oo enempää tai vähempää kotona. Ollaan yhdessä kotona maailmalla. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että ollaan rakastuttu ulkomailla, ilman mitään latauksia tai kotikenttäetuja. 

En tiedä tekeekö tää kaksi erillistä elämää ikävän siedettävyydestä helpompaa ja meidän suhteesta vahvempaa, mutta niin mä epäilen. Koska ollaan kaksi yksikköä, vahvaa individualistia toistemme elämässä, sydämessä, pärjäämme paremmin yksin. Kumpikaan ei oo riippuvainen toisesta, mutta kuitenkin ollaan niin riippuvaisia toisistamme kuin voimme olla. Mikään tietenkään ei ois parempaa kuin että meillä ois vain yksi yhteinen kokonaisuus, jonka alle mahtuu meidän molempien elämät. Mutta ei siihenkään oo enää kauaa, puoli vuotta vain. Mä en nää mun elämää huonona nyt, mä oon onnellinen, mulla on kaikki hyvin. Vaikka mun elämä ei oo täydellistä, kenen ois?, se on just nyt niin hyvää kun se voi vain olla. Vaikkakin meidän suhteen kautta, konkretisoituu se että ajatellaan, sittenkun ollaan yhdessä taas, sittenkun asutaan samassa maassa, mä en kuitenkaan koe, että eläisin vain sitä hetkeä odottaen. Sitä kun sanotaan, ettei saisi elää niin, että odottaa vain aina perjantaita, kesää, sitä hetkeä kun on onnellisempi, enkä vois olla samaa mieltä. Mun elämä menisi vain odotteluun ja kaipaamiseen, jos eläisin sillä tavalla. Ehkä jos mun pitäisi yksi neuvo antaa kaukosuhteessa elävälle, olisi se, juuri se, että muistakaa rakentaa omat elämänne sen yhteisen rinnalle. Muistakaa elää omien asioiden ja tekemisten kautta, ettei koko elämä valu hukkaan odottamalla. Kuitenkaan ne hetket mitä me odotetaan, sitä kun ollaan yhdessä, ei oo myöskään täydellisiä. Ne on täydellisen epätäydellisiä heijastuksia meidän unelmista, siitä mitä me luullaan että voisi olla. 

Tää vuosi on mennyt yllättävän nopeasti. Nopeammin kuin mä oisin voinut ees unelmoida sen menevän. Ollaan molemmat oltu kiireellisiä omissa elämissämme, ei oo ollut helppo vuosi tää meille kummallekkaan. Olla erikseen ja elää omaa elämää. Mutta ollaan pärjätty jo näin pitkälle ja todettiin jo kauan sitten, että jos tää ei toimis niin oltais luovutettu jo kauan kauan sitten. Voi olla että mietityttää, miksei me tai jompikumpi jätä kaikkea ja muuta toisen luo asumaan, heti ja nyt. Se että asutaan erikseen, ei johdu siitä ettei rakkautta ois tarpeeksi, vaan siitä että sitä rakkautta on niin paljon, että me tiedetään voivamme odottaa sen verran aikaa, ettei kummankaan tarvitse luopua mistään. Mä en oo valmis jättämään tai keskeyttämään tai lykkäämään mun opintoja Suomessa, vaan haluan suorittaa ne nyt kokonaan ja sama on hänen mielipide. En mä nää että tän suhteen tarvis viedä meiltä mitään pois, vaan antaa sitäkin enemmän. Yksinkertaisesti ei vaan oo mahdollista yhdistää meidän elämiä nyt, vaikka kuinka sitä haluaisimmekin. Sitten tulevaisuudessa, mikä on meidän teema näköjään. 

Rakkaus on tarpeeksi. Se on mun toinen ohje kaukosuhteessa elävälle. 

14 kommenttia:

  1. On se rakkaus vaan niin ihana asia! Kyllä ne asiat järkkääntyy aina parhaiten päin ja ihanaa, että sä nautit elämästä täysin rinnoin vaikka ikävä ja odotus oiskin suuri. Sitä taipuu niin helposti odottamaan "parempaa" aikaa ja hups, yhtäkkiä se aika onkin hujahtanut ohi.
    Toivon teille kaikkea hyvää ja pitkää, onnellista tulevaisuutta. :--------------)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on ja voi kiitos paljon :----) Aina onneks ne asiat just järkkääntyy parhaiten päin, vaikkei ne ihan meniskää niinkuin olettais! Eihän tää rakastuminen ees ollu mun suunnitelmissa silloin aikanaan haha!

      Poista
  2. Anonyymi25/5/15

    ihana postaus! sait mut melkee itkee ku kirjotit nii ihanasti! kaikkea hyvää teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos kiitos<3 Toivottavasti iloisia kyyneleitä!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus asiasta! :) Ihana, että olette löytäneet toisenne. Olette tosi suloinen pari! <3 Ei kauaakaan kun pääset rakkaan luo. Kauanko sun opiskelu siellä kestää? Jee kivaa, sitten saa lukea teistä lisää ja nähdä kuvia? ;) Seuraako sun mies sun blogia? Mitä sun perhe ja kaverit ajattelee teistä ja siitä, että toinen on niin kaukana?

    Mä oon itse ollut kaukosuhteissa pari kertaa niin, että tutustuttiin ensin netissä. Nähtiin, kuvittele, vain pari kertaa vuodessa, kesällä ja talvella (3-4 viikkoa kerralla). Aina niissä on ollut yhteinen päämäärä, muutto samaan maahan ja saman katon alle (toisen kanssa menikin niin pitkälle), eihän sitä muuten tuollaiseen sitoutuisi. :) Mutta koska tietää, että joskus olemme yhdessä, sitä jaksaa odottaa. Ja kuten sanoit, ei kannata unohtaa omaa elämää ja tavoitteita... Niitä onkin hyvä suorittaa vielä, kun asuu eri maissa ja on sitä omaa aikaa.. Kaukosuhteissa on omat hyvät puolensa. Tottakai ikävä tuntuu kurjalta, mutta se jälleen näkeminen on sen arvoista, on hyvä ikävöidä toista joskus, osaa arvostaa sitä yhteistä aikaa enemmän. Musta kaukana toisesta oli myös kiva keksiä kaikkia yllätyksiä; kuvia, rakkaus-videoita, kirjeitä, synttäriyllätyksiä ym. :) Kaukosuhteissa myös tulee ehkä puhuttua asioista enemmän.. Nykyisen kumppanin kanssa ollaan joskus asuttu eri maissa työkuvioiden ym. vuoksi, no big deal. Mä vaan nautin kun silloin olen saanut keskittyä omiin projekteihin, vaikka kodin sisustamiseen muuton jälkeen, toinen olisi vaan jaloissa siinä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :--))) Ei onneks enää kauaa siihen! Opiskelu siellä kestää sen 5-6kk ja sitten onkin vähän auki että mitä se jälkeen tapahtuu. Sitten varmaan tulee enemmän asiaa meistä, mutta en toki veilä osaa sanoa minne suuntaan silloin mun blogi kehittyy. Norja asiaa varmasti tulee, mutta kyl tää muotiblogina päällisin puolin ainakin pysyy! :--) Kyl hän lukee tätä, jos nyt ei päivittäin niin ainakin säännöllisesti. Tietty google transalte on vähän heikko apu haha. Perhe ja kaverit on olleet kyl tukena ja jaksaneet kuunnella mun juttuja, ei voi kuin kiittää! Eihän tää heille nyt oo niin eri asia, kuin vain se suhteen että tapaavat poikaystävää harvemmin.

      Huh pari kertaa vuodessa on kyl tosi vähän! Oot oikeessa, eihän tälläseen muuten sitoutuisi jos ei ois tota yhteistä päämäärää. Ei tälläsessä suhtessa 'muuten vaan' olla :--D Mä oon samaa mieltä, että on tässä just se hyvä puolensakkin, jos niin voi sanoa, että on sitä omaa aikaa ja juurikin arvostaa sitä yhdessä oloa niin paljon enemmän kuin normi suhteessa ehkä tekisi. Ja yllätykset on just parhaita!! Tulee niin hyvä tunne itselle kun voi piristää toisen päivää :--) Allekirjoitan myös ton että kaukosuhteessa tulee puhuttua enemmän asioista, sitähän me vain tehdään kun ollaan erossa toisistamme. Välillä meistä tuntuu siltä, että ollaan puhuttu niin paljon silloin kun ollaan erillään, että yhdessä ollessa ei riitä puhuttavaa haha.... Silloin ollaan mieluusti vain yhdessä ja tehdään asioita.

      Kiitti ihanasta kommentista ja hyvää kevättä! :--)

      Poista
  4. Anonyymi26/5/15

    Kirjoitat ihan mielettömän kauniisti. Huh mitkä kylmät väreet ja kyyneleet nous pintaan, toivon teille vaan parasta!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi26/5/15

    Niin ihanasti kirjoitettu teksti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi ihan liikutun näistä kehuista, kiitos<3

      Poista
  6. Itse elin kaukosuhteessa pari vuotta jenkkimiehen kanssa. Asiaa ei helpottanut ollenkaan se, että hän oli palkka-armeijassa ja afganistanissa sodassa, joten ei tiennyt palaisiko hän koskaan elävänä takaisin. Lopulta erosimme sen takia, koska en saanut jenkkeihin viisumia. Jenkkityyppiin ei siis kannata koskaan rakastua. Valtio saattaa tulla rakkauden tielle. Nykyään en pystyisi enää kaukosuhteessa elämään. Se oli liian rankkaa. Onneksi euroopassa on helppo matkustella eri valtioihin. Onnea teidän suhteelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi huhhuh toi kuullostaa kyl aika rankalle! Varsinkin just se, että valtio tulee rakkauden tielle :--d Jep, onhan tää rankkaa, melkein hullun hommaa hah! Mutta Euroopan sisällä kyl niin paljon helpompaa kuin rapakon taakse. Kiitos! :--))

      Poista

Instagram
Instagram
Facebook
Bloglovin
Email
Copyright © 2016 FASHION STATEMENT.Design By Blogger Templates & Websoham. | Distributed By Gooyaabi Templates